Showing: 1 - 2 of 2 RESULTS
Koti Siivous

Mikä hiton GYST?

GYST on USA:n armeijasta pohjautuva kirjainlyhenne sanoista Get Your Shit Together. Suomessa en oo tainnut tähän termiin törmätä vielä missään, mutta GYST on trendannut jo jonkin aikaa jenkeissä ja alunperin GYST-dayn taisi lanseerata Kanadalainen tubettaja Kalyn Nicholson, jos en ihan väärässä ole. GYST -dayn, eli get your shit together -päivän ideana on tehdä asioita jotka saavat sun oman olon hyväksi, sekä mielen kirkkaaksi. Vaikkakin GYST- päivän voi tehdä viikottain esimerkiksi joka sunnuntai, niin mä yleensä toteutan …

Koti Siivous

Miten pitää koti siistinä?

Meillä ei todellakaan ole aina siistiä, aloitetaan siitä. Olen kuitenkin kehittänyt aika hyvän systeemin siitä, miten pitää koti siistinä, vaikka ei siivoaminen olekaan ollut ennen mun mielipuuhaa. Kaikki lähtee rutiinista ja trust me, ideaaliminä nukahtaa joka ilta puhtaassa kodissa, mutta välillä ei vaan jaksa kiinnostaa. Mikään ei ole kuitenkaan parempaa kuin herätä siistiin keittiöön ja olkkarin poikki voi kävellä ilman, että kompuroi lasten leluautoihin. Siivousvälineet Siivous on välineurheilua parhaimmillaan. Jos siivoaminen on epämieluisaa ja teet …

Seuraa myös instagramissa!
0