29.09.2019 klo 19.32

No niin! Kauan odotettu käärö on nyt vihdoin kainalossa ja hormoneilla mahdollisesti näppinsä pelissä, mutta ensimmäinen viikko on mennyt jotenkin niin ohi tällaisessa epätodellisessa euforisessa tilassa, pientä ihanaa ihmetellessä.

synnytyskertomus-8
Sain tytön ensihymyn ikuistettua kameralle

Pohjustettakoon vielä, että kyseessä oli mun toinen synnytys ja tälläkään kerralla en pelännyt itse synnytystä oikeastaan yhtään ja suhtauduin tulevaan tosi positiivisella ja itsevarmalla asenteella. Mä en oo koskaan käynyt synnytysvalmennuksissa, en ole lukenut kovin montaa synnytyskertomusta äititovereiden suljettuja Facebook-ryhmiä lukuunottamatta, enkä ole koskaan nähnyt synnytysvideoita, eli kahden lapsen äitinä en vieläkään tiedä miltä lapsen syntymä näyttää 😀 tuskin haluan koskaan nähdäkään. ”Tulee mikä on tullakseen”- asenteella oon mennyt molemmilla kerroilla synnyttämään ja hyvä niin.

Kaikki nyt ei ihan kuitenkaan mennyt niin kuin olin mielessäni maalaillut ja pariin otteeseen heitin hanskat tiskiin ja totesin etten meinaa synnyttää ollenkaan, jääköön sinne. Mutta itse asiaan!

Pitkittynyt latenssivaihe

Viimeisellä neuvolalääkärillä elokuussa ollessamme sanottiin, että vauva luultavasti tulee ennen laskettua aikaa ja suositeltiin pakkailemaan sairaalakassi valmiiksi. Olin aiemmin henkisesti varautunut siihen, että tulee laskettuna tai menee max. viikon yli, mutta tätä painotettiin sen verran paljon, että yhtäkkiä oli pakko valmistautua siihen, että vauva voi tulla jo vaikka huomenna.

Tuosta käynnistä oli laskettuun aikaan n. kuukausi ja niin kuin vanha sanonta menee; odottavan aika on pitkä ja sitä se todellakin on! Tuo kuukausi tuntui mulle siltä, miltä lapsista tuntuu kun äiti törmää tuttuun ruokakaupassa ja kaikista hoputteluista ja kyselyistä huolimatta, saa lapsi vastaukseksi äidiltä aina ”ihan kohta”. Mun kohdalla tuo kuvitteellinen kauppareissu vaan kesti kuukauden.

Sitten koitti laskettu aika. Olin jo poikki odotteluun ja ihan 100% valmis synnyttämään. Mulla oli puolenpäivän aikoihin neuvolakäynti, johon tuli tosi kiire ja jouduin miltei juoksemaan loppumatkan, kun poistuin väärästä päästä metroasemaa ulos(teen tän AINA). Vauvalla oli kaikki hyvin, vaikka olin hiukan huolissaan alkuun, kun liikkeet oli ollut vaisumpia pari päivää. Lähdin neuvolasta kotiin ja aika nopeasti aloin tuntemaan menkkakipumaista jomotusta alavatsalla. Jomotus vaan voimistui iltaa kohden, kunnes kuuden aikoihin tunsin ensimmäisen supistuksen. Seuraava tuntui vähän ennen seitsemää, jonka jälkeen niitä tuli 1-2 kertaa tunnissa. Pakkasin viimeiset tavarat varuilta ja ilmoitimme miehen veljelle, että ovat valmiina mikäli Jonatan tarvitsee hakea hoitoon. Noh… little did i know.

Ke-to yön kellotin supistuksia puhelimella ja en saanut nukuttua, koska olin niin innon ja jännityksen valtaama, mutta kahden aikoihin sain vihdoin unta ja aamuyöllä supistukset muuttuivat epäsäännöllisemmiksi ja heikommiksi. Tommi meni töihin ja J päivähoitoon. Aamusta mä taas vedin kunnon kävelylenkin ja heijailin itteäni samalla ties miten päin, näyttäen luultavasti ihan hullulta, kun puuskutin menemään ison mahani kanssa. Hain kaupasta tulisimman thaikkuaterian mitä löytyi, ananasta ja taateleita. Kaikki keinot oli sallittu, kunhan saisin supistukset voimistumaan.

Taas iltaa kohden supistukset muuttui yhä säännöllisemmiksi ja voimakkaammiksi ja ne alkoi olla jo aika kivuliaita. Yöllä heräsin siihen kun niitä tuli alle 10min välein ja olo alkoi olla tosi kivulias. Herätin Tommille ja käskin äkkiä soittamaan veljelleen ja soitin Naistenklinikalle. Puhelimen päässä kätilö passitti mut kuitenkin vielä suihkuun kokeilemaan, mikäli helpottaisi. Suihkussa jatkoin kellottamista ja supistusväli alkoi olla jo 3-4min. Puolen tunnin suihkuilun jälkeen supistukset taas laantuivat.

Olo oli niin pettynyt, turhautunut ja väsynyt. Menin 3 aikaan nukkumaan ja heräsin aamulla ihan luovuttaneena. Supistuksia tuli ja meni, mutten jaksanut enää kellottaa niitä, en myöskään lähtenyt kävelylenkille tai hotkinut ananasta. Tuo perjantai meni vaan löhöillessä mulkku otassa sohvan nurkassa. Supistukset jatkui kipeinä ja epäsäännöllisinä edelleen.

Jonatan onneksi pääsi mummolaan lauantaina, kun mun äiti tuli hakemaan sen hoitoon, jotta pystyisin ottamaan rennosti ja lähtö sairaalaan kävisi helposti. Luin koko päivän artikkeleita ja tietoa latenssivaiheesta. Ehdin spekuloida kaikenlaista ja diagnosoin itselleni mm. liian lyhyen napanuoran ja heikon kohdun. Oli kuitenkin tosi kiva viettää ilta kahdestaan Tommin kanssa ja käytiin saunomassa, tein itselleni kasvo-, sekä hiusnaamion ja katsottiin Netflixiä. Yön aikana mulla tuli n. kerran tunnissa todella kipeitä minuutin kestäviä supistuksia, mutta väli oli edelleen pitkä.

The Päivä

Sunnuntaiaamuna heräsin ihan uudella jalalla ja olo oli jotenkin tosi päättäväinen ylös noustessa. Päätin mielessäni, että tämä vauva syntyy tänään ja piste. Keitin kahvit ja menin vessaan harjaamaan hampaita ja aina välillä supisteli kipeästi. Ajattelin, että tänään en istu alas, ennen kuin olen matkalla sairaalaan. Siistin mm. otsatukkaa, värjäsin ja nypin kulmakarvat, sekä lakkasin kynsiä.

Sitten aloin siivoamaan. Ja voi pojat kun sitä siivottiinkin. Pesin ikkunoita, vessan seiniä ja järjestin kaappeja. Yleensä kuuntelen siivotessa podcastejä, mutta nyt luukutin vanhaa kunnon asenne-suomiräppiä. Mahdollisimman jytää ja ällöttävän itsevarmaa sellaista. Vaikka kuinka sattui, en supistuksien kohdallakaan lakannut siivoamista. Huomasin myös, että kyykkyasennossa supistukset olivat voimakkaampia ja pidempiä.

Tommi varmaan pitänyt mua ihan hulluna, kun olen siivonnut tuhatta ja sataa, ja välillä keikkunut ja ulissut slaavikyykyssä, hah. En edes uskaltanut syödä mitään, ettei supistukset hidastuisi. Pakotin myös Tommin lähtemään varastoon viemään tavaraa, vaikka kuulemma se olisi voitu hoitaa joku toinenkin päivä.

Siinä sitten lähdettiin autolle harjoittelemaan turvakaukalon asennusta, kannettiin tavaroita häkkivarastoon, sekä lähdettiin vielä kauppaan ostamaan mulle lisää ananasta. Koitin kaupassa pitää naaman peruslukemilla, vaikka supistuksia tuli jo viiden minuutin välein. Päästiin kotiin ja leikkasin mulle ananaksen, enkä kerennyt paljon syömään kun sanoin Tommille, että nyt taitaa tulla lähtö. Kello 13.50 soitin Naistenklinikalle ja kätilö tokaisi heti, että kuulostankin kyllä jo tosi kipeältä, että tänne vaan. Tilattiin taksi ja kerkesin jo miettimään tarviiko tässä tilata ambulanssikin, kun supistuksia tuli 3-4min välein.

Taksi kuitenkin saapui pian ja kannettiin meidän jäätävät 4 kassillista tavaraa autolle. Matkalla kuski kertoi kuinka hyvä tuuri meillä kävi, sillä hän oli edellisenä yönä kuskannut synnyttäjän Lohjalle asti, koska sekä Naikkari että Jorvi olivat olleet ihan täynnä. Muistan tuon taksimatkan varmaan ikuisesti. Siinä me ihmeteltiin ikkunasta tietäen, että päästään kohta tapaamaan meidän tytärtä, samalla kun radiosta soi Post Malonen Rockstar. Ja voin kyllä sanoa että ”man, i feel just like a rockstar”. Olin itse siivonnut itseni synnärille!

synnytyskertomus

synnytyskertomus-2
Huomaa siivoauksessa kärsinyt itseruskettava

Vihdoin synnytyssaliin

Kurvattiin Naikkarin pihaan ja mentiin heti ilmottautumaan. Kävin vessassa nappaamassa vikan masukuvan ja pian jo kätilö hakikin meidät suoraan synnytyssaliin. Mut laitettiin käyrille ja seuraavaksi pitäisi mitata kohdunsuun tilanne. Ei hitto mua jännitti että se on 2cm ja mut käännytetään kotiin, mutta onneksi kätilö kertoi että kohdunsuu olikin jo 5cm auki. Hyvä etten noussut tuulettamaan onnesta, kun satuin katsomaan kelloon; 15:00. Olin aamulla päättänyt, että kolmeen mennessä tapahtuu ja siinä sitä oltiin, salissa käyrillä ja kivunlievitystä miettimässä synnytystä varten.

Kätilö kysyi mun toiveet synnytykseen liittyen ja sanoin että muuten ei mitään, mutta haluan kaikki lääkkeet mitä irtoaa. Jonatanin kanssa mulla oli pelkkä epiduraali, mutta nyt sain heti ilokaasunaamarin kouraan. Ekasta synnytyksestä jäi traumat ainoastaan supistuksista, joten en vieläkään ymmärrä miksei mulle TAYS:silla tarjottu aikanaan ilokaasua. Siitä oli mulle tosi iso helpotus ja vei pahimman kärjen supistuksista pois. Olo oli myös kuin ois pienessä hiprakassa, joten se kieltämättä rentoutti myös mukavasti 9kk tipattoman jälkeen 😀

Siinä sitten hengailtiin ja muistan vaan sen kamalan nälän, joka mulla oli. Kätilö toi mulle mehukeittoa ja hoin vaan koko ajan kuinka haluan päästä syömään.

synnytyskertomus-6

Aika pian laitettiin eka epiduraali ja kello viiden aikoihin, oli kohdunsuu noin 7cm auki. Kätilö myös puhkaisi multa kalvot, jotta epiduraali ei hidastaisi synnytystä liikaa. Sitten taas odoteltiin. Jossain välissä sain myös toisen satsin epiduraalia ja mulle laitettiin myös lantionpohjan puudutus.
Joskus 19 aikaan alkoi ekasta synnytyksestä tuttu kakkahädän tunne kasvaa. Paine vaan kasvoi ja hetken päästä olinkin jo kokonaan auki. Kätilö sanoi että ollaan valmiita ponnistamaan, kun vaan seuraava supistus tulee.

Ponnistusvaihe kesti vain 10 minuuttia ja taisi olla kolmella ponnistuksella pikkuinen ulkona. Kuulin rääkäisyn ja iskä pääsi heti leikkaamaan napanuoraa, koska se juuri ja juuri ulottui ulos. Vauva nostetiin mun syliin ensimmäistä kertaa ja en pysty kuvailemaan sanoin sitä tunnetta, joka mulla oli. Synnytys on yksi sellaisista asioista, joka pitää kokea että pystyy ymmärtämään. Olin niin onnessani, vauva sylissä ja vihdoin uuvuttava raskaus oli ohi. Ei myöskään yhtäkään tikkiä tai nirhaumaa, mikä nopeuttanut palautumista hurjasti.

synnytyskertomus-7

synnytyskertomus-4

Istukka

Supistukset kuitenkin loppuivat vauvan mukana ja en pystynyt enää ponnistamaan, joten istukka ei tullutkaan heti ulos, niin kuin ensimmäisen kanssa. Kätilö yritti saada sitä käsin, mutta se oli edelleen osittain kiinni. Olin vielä hiljattain jutellut instagramissa toisen äidin kanssa, joka oli joutunut istukan kaavintaan synnytyksen päätteeksi. Pieni paniikki alkoi vallata mua ja sain oksitosiinia, jotta supistukset palaisivat. Kätilö sanoi, että odotellaan tunti ja katsotaan jos lähtisi tulemaan.

Välissä ehti vaihtua kätilö toiseen, ja melkein tunnin kuluttua ei istukka vieläkään irronnut. Mulle kerrottiin että nyt mun on mahdollista joutua nukutuksessa istukan kaavintaan, mutta he tekevät kaikkensa, ettei leikkaussaliin jouduta. Paniikki kasvoi ja aloin vaan itkemään. Mua pelotti, että nyt kun just oon saanut tän ihanan vauvan syliin, niin joudun siitä eroon ja mitä jos en herääkään koskaan nukutuksesta(oon kattonut vähän liikaa Greyn anatomiaa joten reaktio oli ehkä myös ”vähän” liiallinen).

Viimeinen oljenkorsi oli sitten se, että istukka koitetaan irrotetaan käsin mahan päältä. Kätilö sanoi mulle, että ota ilokaasunaamari kasvoille, äläkä ota sitä pois, tää tulee sattumaan. Siitä alkoi kahden kätilön painelu ja istukkaa survottiin mahan päältä, jotta se irtoaisi. Itse en muista tästä juuri mitään, kiitos ilokaasun olin ihan kuutamolla koko tuon hetken, mutta Tommi kertoi että tuo toimenpide oli kyllä melko rajun näköistä.

Muistan vaan kun kätilö sanoi toiselle, että verta tulee liian paljon, jolloin toinen heistä soitti puhelun ja pyysi jotakuta paikalle. Olin täysin musertunut ja ilokaasusta ihan sekaisin. Pian kuitenkin kätilö sanoi ”sieltä se tulee, vähän vielä”. Istukka irtosi.

Varmistin useaan otteeseen irtosiko se oikeasti, mutta kyllä, se irtosi oikeasti. Helpotus oli niin suuri ja meillä oli edelleen mahdollisuus päästä perhepesähotelliin, mikä näin sairaalakammoisena oli mulle tosi tärkeä juttu. Pian vauva annettiinkin Tommille ihokontaktiin ja pääsin käymään suihkussa. Saatiin myös vihdoin ruokaa ja voin kertoa, että tuo sairaalan kuivahko ruisleipä maistui ihan taivaalliselle päivän paaston jälkeen.

Tyttö punnittiin ja todettiin, että meillä kaikki ok ja päästiin Perhepesähotelliin 2 aikaan yöllä. Nukahdettiin melko pian todella väsyneinä, mutta onnellisina meidän ihan pränikästä pikkuvauvasta

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

0